Maailman suurin junnulentisturnaus 6.-9.6.2019

Twitter Instagram Facebook Youtube

Throtturin pelaajat keräävät kaksi vuotta rahaa päästäkseen Poweriin

07.06.2014

Islantilaisen Throttur Volleyball -seuran joukkueille Power Cupissa pelaaminen on iso ponnistus.

– Mukaan lähtevät joukkueet keräävät aina kaksi vuotta rahaa päästäkseen tänne. Eli aina seuramme B-ikäiset ovat mukana, nyt sekä pojissa että tytöissä. Vierailemme Power Cupissa 2–3 vuoden välein, poikajoukkueen valmentajana Raahessa toimiva Hlobbi kertoo.

– On tämä todella hieno turnaus, siksi haluamme aina tulla uudestaan,

Hlobbi tuli tällä kertaa vähän yllättäen mukaan, kun poikien päävalmentajalle tuli este. Hän on aiemmin ollut mukana muun muassa Oulussa.

– Ja jossain toisessa paikassakin pari vuotta sitten, en nyt muista sen nimeä. Silloin oli kyllä paljon lämpimämpi sää.

Islannissa jalkapallo, käsipallo ja koripallo ovat suositumpia lajeja kuin lentopallo. Tätä lajia harrastetaan Suomen tapaan usein vähän pienemmissä paikoissa.

– Meidän kylämme on maan itäosissa, noin 1500 asukasta. Mutta meidän tytöt ovat kyllä ihan hyviä pelaamaan. Pojissa meillä on vähän haastavampaa, kun vain seitsemän meitä on mukana, ja taso täällä Suomessa kovempi kuin meillä.

Turnauksen päätyttyä islantilaiset matkaavat Helsinkiin ja viihtyvät siellä vielä maanantain ennen paluulentoa. Tärkein kohde on tiedossa:

–  Lin… mikä se nyt oli?

Aivan, Linnanmäki.

Juha Silvanto

Takaisin

Kumppaneiden bannerit

Pääyhteistyökumppanit

LähiTapiola 2 Visit Rovaniemi Lapin Kansa Santasport

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi kerran kuussa. Sen tilaus on maksutonta, ja voit perua sen koska tahansa.

Tilaa