Maailman suurin junnulentisturnaus 6.-9.6.2019

Twitter Instagram Facebook Youtube

Tuhannet lentopallojunnut valtaavat tällä viikolla Raahen

04.06.2014

Tuhannet nuoret lentopalloilijat valtaavat tällä viikolla 26 000 asukkaan idyllisen rannikkokaupungin Raahen.

- Power Cup tulee taatusti näkymään Raahen katukuvassa loppuviikon aikana. Täällä on tosi ihanaa järjestää Power Cup kun kaikki on niin lähellä. Kentät ovat tiiviillä alueella, iso osa majoituskouluista on kävelyetäisyydellä kisa-alueesta ja kaukaisimmatkin alle 9 kilometrin päässä, Päivi Harri kehuu. Hän on Lentopalloliitossa Power Cupin projektipäällikkö.

Myös järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Kalevi Niskala kehuu Raahen Power Cupia koko kaupungin tapahtumana.

- Turnauksessa on noin 600 talkoolaista, joten isoa määrää se koskee suoraan ja muutkin tulevat sen taatusti kaupungilla näkemään, Niskala sanoo.

Power Cup kerää Raaheen 776 joukkuetta neljän päivän ajaksi 5.-8. kesäkuuta. Ulkomailta tulee 22 joukkuetta Islannista, Virosta, Latviasta ja Venäjältä. Kisapasseja on lunastettu tähän mennessä 6376 kappaletta.

Juhlaturnauksen kunniaksi paikalle on hankittu myös huippuesiintyjiä. Power Cupin avajaisten pääesiintyjä torstaina on Jukka Poika & DJ Stormy. Turnausväen kisabileissä lauantai-iltana jäähallilla on päätähtenä Anna Abreu.

Power Cupin pääosassa ovat kuitenkin tuhannet lentopallo-ottelut, jotka pelataan Koivuluodon Urheilukeskuksen alueella aivan Raahen keskustan tuntumassa. Pelejä ovat tervetulleita seuraamaan kaikki kiinnostuneet ilman pääsymaksua.

Alueelle pystytetään lähes 300 pelikenttää, sinne nousee myös Power-tori myynti- ja esittelypisteineen. Sieltä löytyvät muun muassa Poliisin ja Liikenneturvan omat pisteet sekä FortumRekka, missä nuoret voivat ladata kännykkänsä.

Alueen keskellä olevassa Raahen Jäähallissa järjestetään turnausruokailut. Siellä on myös Info-piste, tulospalvelu ja some-piste.

Lentopallon uusi valtakunnallinen Fortum Tutor -ohjelma pyörähtää myös täyteen vauhtiin Power Cupissa. Lentopalloliitto on valinnut 20 Fortum Tutoria, joissa on mukana muun muassa entiset maajoukkuepelaajat Janne Heikkinen, Arto Hanni, Jouni Parkkali ja Henrik Kosonen. Fortum Tutor -ohjelman tavoitteena on kehittää lasten ja nuorten valmennusta. Mukana on 36 lentopalloseuraa eri puolilta maata.

Power Cupin aikataulu

Torstai 5.6. klo 12.30-17.30 ottelut, 18.30-19.30 avajaiset, Raahen rantatori.
Perjantai 6.6. klo 9.00-18.00 ottelut.
Lauantai 7.6. klo 9.00-18.00 ottelut, 19.00-21.00 kisabileet F-D-nuoret, 21.15-23.15 C-N22-nuoret.
Sunnuntai 8.6. klo 9.00-13.00 sijoitusottelut, 14.00 finaaliottelut, 15.30 päättäjäiset ja palkintojen jako.

Ajankohtaisimman tiedon Power Cupista saa seuraamalla turnauksen nettisivuja ja sosiaalista mediaa.

Nettisivut: www.powercup.info

Kuvasivut: http://lentopalloliitto.kuvat.fi/kuvat/

Twitter: @Power_Cup - https://twitter.com/Power_Cup

Facebook: https://www.facebook.com/PowerCup

Instagram: http://web.stagram.com/n/power_cup  

Virallinen hashtag: #powercup

 

 

 

Takaisin

Kumppaneiden bannerit

Pääyhteistyökumppanit

LähiTapiola 2 Visit Rovaniemi Lapin Kansa Santasport

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi kerran kuussa. Sen tilaus on maksutonta, ja voit perua sen koska tahansa.

Tilaa