Maailman suurin junnulentisturnaus 6.-9.6.2019

Twitter Instagram Facebook Youtube

Vaasan Power Cupissa iloisia ilmeitä

07.06.2015

Nuorten lentopalloilijoiden kauden huippuhetki, Power Cup huipentui sunnuntaina Vaasassa sijoitusotteluihin ja finaaleihin. Kentillä nähtiin iloisia ilmeitä ja tyytyväisiä ihmisiä. Edes koleahko alkukesän sää ei saanut hymyjä hyytymään.

Neljän päivän aikana noin 7000 Power Cupin osanottajaa pelasi lentopalloa, nautti hyvistä esiintyjistä avajaisissa ja kisadiskossa sekä upeasta tunnelmasta Maailmanliigan voitokkaissa otteluissa Portugalia vastaan. Myös turnaus itsessään sujui erinomaisesti.

- Tosi paljon on tullut ihmisiltä positiivista palautetta ja todella tyytyväistä on porukka ollut, Lentopalloliiton tapahtumapäällikkö Päivi Harri sanoo.

- Sää ei tietysti ollut optimaalinen, mutta powerilaiset pärjäävät kelissä kuin kelissä. Ensiaputeltalla oli hiljaisempaa kuin viime vuonna ja ensimmäisen päivän jälkeen info-pisteessäkin oli todella rauhallista. Ensimmäistä kertaa sinä aikana kun minä olen ollut Power Cupia järjestämässä, päivystyspuhelin ei soinut kertaakaan yöaikana.

- Järjestelytoimikunnan Whatsupp-ryhmästä näki hyvin mitkä olivat ryhmän tunnot milloinkin turnauksen aikana. Tuliko ärräpäitä vai rentoa huumoria. Ensimmäisenä päivänä viestit lentelivät tietysti kuumimpina, Harri kertoo.

Ympäripyöreitä päiviä
vastuuihmisillä

Vaasan paikallisorganisaation vetäjä Katarina Järvinen antaa isot kehut kaikille järjestelyissä mukana olleille.

- Supersuuret kiitokset kaikille vastuuihmisille. He ovat tehneet täällä ympäripyöreitä päiviä. Kaikki järjestelytoimikunnassa ovat laittaneet itsensä täysillä likoon, Järvinen kehuu.

- Talkoolaisten panos on ollut ensiluokkaista. Ilman heitä tätä ei olisi voitu järjestää. Jos jossain on ollut pulaa talkoolaisista, niin jostain muualta on saatu täydennystä.

- Vaasan kaupunki on ollut myös tosi hyvin mukana ja täytyy todella kiittää kaupunkia. Aina on saatu asiat hoidettua silloin kun on ollut tarvetta.

Ongelmat jäivät
tosi pieniksi

Järvinen kertoo, että varsinkin alkuvaiheessa puhelimet soivat kiivaasti ja kaikenlaisiin ongelmiin haettiin ratkaisuja, mutta kentille asti se ei näkynyt.

- Ruokapuoli oli vähän haasteellinen järjestää ja kyllä siinä jonkin aikaa meni ennen kuin ihmiset oppivat systeemin. Olihan tässä neljän päivän aikana muutakin kaikenlaista pientä, sähkökatkoksia, puhelin- ja nettiyhteyksien pätkimistä ja niin edelleen, mutta ei mitään isompaa.

- Säiden armoilla tässä on vähän oltu ja lähtökohdat turnaukseen olivat aika haastavat, kun koko kevään oli satanut. Hyvä asia oli, että turnauksen aikana sateet jäivät vain yhteen iltapäivään.

- Avajaiset ja kisadiskot olivat tosi upeat ja Maailmanliigan pelit olivat lapsille varmasti hieno kokemus. Pelien lisäksi oli paljon ohjelmaa ja sunnuntain paluumatkalla varmaan jo pelaajilla väsymys painaa, Järvinen toteaa.

Ensi vuonna Power Cup järjestetään Hämeenlinnassa. Turnaus pelataan 9.-12.6.2016.

Takaisin

Kumppaneiden bannerit

Pääyhteistyökumppanit

LähiTapiola 2 Visit Rovaniemi Lapin Kansa Santasport

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi kerran kuussa. Sen tilaus on maksutonta, ja voit perua sen koska tahansa.

Tilaa