Maailman suurin junnulentisturnaus 6.-9.6.2019

Twitter Instagram Facebook Youtube

Kolme kysymystä Jouni Lindille

10.06.2017

Vantaan Fortum Power Cup -projektin alkuunsaattaja, Jouni Lind, suostui toimittajan hiillostettavaksi.

1.Miten alunperin tutustuit lentopalloon?

"Synnyin Kemissä. Pelasin jalkapalloa 15-vuotiaaksi asti. Joukkueemme voitti Lapin piirin mestaruuden E-junnuissa.

Kemissä ei ollut junioritoimintaa lentopallossa. Isäni otti minut mukaansa pelaamaan. Pääsin kentälle seitsemänneksi pelaajaksi. Hän heitti passit minun kauttani ja teki iskulyönnin. Kun kasvoin, niin roolimme vaihtuivat.

Pelasin parhaimmillani kolmostasolla yliopistoni urheiluseurassa."

2. Mikä on nyt suhteesi lentopalloon?

"Lentopallo on hyvin iso osa arkeani. Elän sitä paljon lasteni Elinan ja Laurin kautta. Valmennan ja hoidan PuMa Volleyn puheenjohtajan tehtäviä.

Koen itseni nuorisokasvattajaksi. Koen, että urheiluharrastus on kasvamista hyvään elämään. Lapseni tekevät lopulta omat päätöksensä, millä tasolla he haluavat harrastaa.

Lähdin mukaan valmentamaan, kun oma tyttöni aloitti PuMan lentopallokoulussa. E-tytöissä joukkue tarvitsi valmentajaa ja lähdin siihen tehtävään. Nyt olen mennyt koko valmentajapolun läpi. Minulla on valmennusvuosia takanani kymmenkunta."

3. Miksi Powerin tulo Vantaalle on iso juttu?

"On merkittävää, että pääkaupunkiseudulla pystyimme järjestämään Power Cupin. Lentopallo on jäänyt pääkaupunkiseudulla hieman jalkapallon ja jääkiekon jalkoihin, vaikka en näe syytä siihen.

Power Cup on hauskanpitoa, kauden lopetus. Tunnustaudun hankkeen isäksi. Kun ehdotin toisille pääkaupunkiseudun seuroille turnauksen hakemista, niin kaikki innostuivat. Toivottavasti laji tulisi Power Cupin kautta tutummaksi myös täällä.

Toivotan kaikki uudet harrastajat aloittamaan lentopallon elokuussa, kun uusi kausi alkaa."

Takaisin

Kumppaneiden bannerit

Pääyhteistyökumppanit

LähiTapiola 2 Visit Rovaniemi Lapin Kansa Santasport

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi kerran kuussa. Sen tilaus on maksutonta, ja voit perua sen koska tahansa.

Tilaa