Maailman suurin junnulentisturnaus 6.-9.6.2019

Twitter Instagram Facebook Youtube

Power Cup alkaa Kuopiossa

06.06.2018

Lentopallon vuoden suurin tapahtuma Power Cup alkaa torstaina Kuopiossa. Suurturnaukseen tulee tänä vuonna 841 joukkuetta ja noin 7000 lasta ja nuorta.

Harvinaisin vieras on norjalainen BK Tromsø kolmella tyttöjoukkueellaan. Virosta ja Latviasta tulee tuttuun tapaan valtaosa ulkomaisista joukkueista. Virosta tulee yhdeksän seuraa ja 28 joukkuetta, Latviasta kaksi seuraa ja neljä joukkuetta.

Poikien ja tyttöjen sarjoja on yhteensä 22. D-tyttöjen tsemppisarjassa on eniten joukkueita, kaikkiaan 105.

Kuopion Power Cup pelataan torstaista sunnuntaihin 7.-10. kesäkuuta. Kisa-alue keskittyy Kuopio-hallin ympäristöön ja Puijonlaakson alueelle. Kaikki kentät ovat ulkokenttiä. Kuopio-hallin viereiset kentät ovat hiekkakenttiä, Puijon urheilulaakson kentät ovat nurmi-, hiekka- ja hiekkatekonurmikenttiä.

Kuopio-halli on kisojen keskuspaikka. Siellä nautitaan turnauksen lounaat ja päivälliset ja hallissa on myös runsaasti erilaisia myyntipisteitä, joista löytyy nuorille ja vanhemmillekin paljon mukavaa ostettavaa. Kuopio-hallissa on turnauksen aikana monenlaisia toimintaa, esimerkiksi lauantai-illan Jaffa-kisadiscot.

Power Cup tuodaan myös kaupungin keskeisimmälle paikalle eli Kuopion torille. Siellä järjestetään torstaina klo 19.00 turnauksen avajaiset, joiden tähtiesiintyjä on nuorten suosikkiartisti Isac Elliot. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton.

Kuopion Power Cupin paikallispäällikkö Niina Pirskanen ja Lentopalloliiton tapahtumapäällikkö Päivi Harri olivat hyvin rauhallisia turnauksen aattopäivänä.

- Kaikki on sujunut ihan aikataulun mukaisesti ja hyvin levollisesti. Koko organisaation fiilinki on hyvin seesteinen, ei yhtään hermostunut, Harri sanoo.

- Tänään keskiviikkona laitetaan viimeisiä kenttiä kuntoon ja kioskeja pystyyn. Tänään illalla on vielä suuren talkoolaisjoukon, muun muassa liikenteenohjaajien ja ruoanjakajien ohjeistustilaisuus. Ensimmäiset majoituskoulut aukeavat illalla kuudelta ja tänään tulee jo lähes 3000 osanottajaa Kuopioon, Pirskanen kertoo.

- Kuopion liikenteeseen tämä turnaus vaikuttaa erityisesti kisa-alueen tuntumassa. Karjalankadulla on syytä olla erityisen varovainen, kun seurojen bussit tuovat lapsia turnausalueelle, Pirskanen sanoo.

Päivi Harri on ollut järjestämässä jo useita Power Cupeja ja Kuopion olosuhteet ja järjestelyt saavat kiitosta.

- Majoituskoulut ovat kaikki lähellä kisa-aluetta ja ne ovat niin isoja, että on tarvittu vain 15 koulua, joihin kaikki osanottajat mahtuvat. Kenttäpohjat ovat myös erittäin hyvässä kunnossa, mistä kiitos kaupungin ihmisille, jotka ovat tehneet hyvää työtä. Kisakeskuksena toimiva Kuopio-halli on niin iso halli, että sinne saadaan mahtumaan tosi paljon yhteen tilaan, Harri kehuu.

Faktoja Kuopion Power Cupista
841 joukkuetta
35 ulkomaalaista joukkuetta
7000 osanottajaa
22 sarjaa
4500 ottelua
251 ulkokenttää (nurmi-, hiekka- ja hiekkatekonurmikenttiä)
15 majoituskoulua
100 000 ruoka-annosta

Power Cupin nettisivut

Power Cupin otteluohjelmat ja tulokset

Sosiaaliset mediat - #PWRCUP2018

Facebook

Twitter

Instagram

Snapchat power_cup

Takaisin

Kumppaneiden bannerit

Pääyhteistyökumppanit

LähiTapiola 2 Visit Rovaniemi Lapin Kansa Santasport

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi kerran kuussa. Sen tilaus on maksutonta, ja voit perua sen koska tahansa.

Tilaa